Etusivu

Tervetuloo sukulaiset, ystävät ja kylänmiehet!
Nämä sivut elävät teidän voiminne, suvun perinne säilyy nyt ja on kaikkien ulottuvilla kun keräämme sen sukuhaaroittain ja perheittäin kokoon.
Ennen kaikkea vanhojen tarinat, Sukuseuran hallitus kehottaa kaikkia ottamaan kulttuuri- ja perinnetalkoisiin osaa.

Nyt sie jouvuit Kiukkosten seuraan – huonommiki vois käyvä!

Olet Kiukkosen, Jaakkimasta, Kiukkosenniemeltä ja Lahdenpohjasta evakkoon ajetun suvun sivuilla. Täällä suku kohtaa kun ei pääse haastelemaan nokikkain ja täällä vieraat saavat tietoa suvustamme.

Nuorille Kiukkosille ja suvun muun nimisille jäsenille haluamme antaa juuria siihen maahan ja heimoon, perheeseen ja kulttuuriin, josta te taas uutena sukupolvena hankitte elämänne peruskiviä. Täällä kerrotaan sanoin ja kuvin Kiukkosten tarinoita, vaiheita ja sattumuksia.

Haastellaan ja haastetaan mukaan. Tervetulloo!

Iloiset Kiukkoset Karjalasta!

Kiukkoset ovat Karjalan kansaa, nyt ympäri Suomen hajaantuneena.
Vanhimmat merkinnät itsestämme löytyvät jo vuosisatain takaa. Pääsosin suku asui ennen toista maailmansotaa Jaakkiman pitäjässä, Lahdenpohjan kauppalassa ja ”Laatokan kauneimmalla paikalla” Kiukkosenniemellä.

Kiukkoset olivat Karjalassa tiilitehtailijoita, maanviljelijöitä työläisiä ja paikallisia aktivisteja. Matti Kiukkonen oli Lahdenpohjan kauppalanvaltuuston puheenjohtaja kun sota alkoi.

Myö haikallaan Karjalaa, mutta eletään siinä raamissa, jonka isommat antoi. Saahan siel taas käyvä!